Oma vakuutusmeklari on monialakonsernin luottopakki

Carinafour on suomalainen konserni, jonka monipuoliseen toimintaan sisältyy niin ohjelmointia kuin raskaiden tavaroiden liikuttelua. Konsernin pääyrityksistä Carina Solutions kehittää materiaalin- ja prosessinhallinnan sovelluksia, Carina Manufacturing valmistaa moduulirakenteita rakennus- ja telakkateollisuudelle ja Navaltek suunnittelee huoltonostimia laivoihin.

Toimitusjohtaja Hannu Töykkälä hoiti yritysryppään vakuutukset pitkään itse, kunnes tiedosti oman aikansa riittämättömyyden. Yrittäjäkollegalta saamansa suosituksen perusteella hän tapasi vakuutusmeklari Timo Sarkkisen.

– Yhteistyömme Risk Consultin kanssa alkoi vuonna 2018 sillä, että Timo perehtyi toimintaamme ja kilpailutti kaikki vakuutukset, Töykkälä muistelee.

Vakuutusten kokonaiskustannukset putosivat kilpailutuksen seurauksena hieman, mutta Töykkälällä oli mielessään toinen, tärkeämpi tavoite, joka sekin toteutui:

– Meille tärkeintä on oikeiden asioiden vakuuttaminen, jotta voimme nukkua yömme hyvin. Vakuutusportfoliomme oli paisunut yritysten määrän ja toiminnan kasvaessa, ja Timo löysi sieltä sekä tarpeettomia vakuutuksia että täydentämistä vaaativia kohtia.

Kilpailutuksen jälkeen yhteistyötä jatkettiin vakuutusten hoitosopimuksella. Carinafourin kaltaista monialayritystä ei voisi vakuuttaa valmiilla sapluunalla, vaan jokaisella yrityksellä ja henkilöstöryhmällä on omat riskinsä. Maailmaa kiertävistä myyntitykeistä pidetään huolta matkavakuutuksilla, rakentajista tapaturmavakuutuksilla ja toimitusketjun riskeistä keskeytysvakuutuksilla, minkä lisäksi toimitilat ja laitteet on tietysti vakuutettu vahinkojen varalta. Tätä kokonaisuutta hoitaa nyt siis Risk Consultin vakuutusmeklari.

– Omaa työtaakkaani on helpottanut merkittävästi, että meillä on puolellamme asiantuntija sekä hoitamassa käytännön vakuutusasioita että seuraamassa alan muutoksia, Töykkälä kertoo.

Vaikka maailma on sattuneesta syystä ottanut digiloikan etäpalavereissa, Hannu Töykkälä arvostaa vakuutusmeklarin palvelussa edelleen paikallisuutta ja henkilökohtaisuutta.

– Timo pääsee tarvittaessa nopeasti käymään paikan päällä, kun olemme molemmat täällä Turun seudulla. Pidän myös siitä, että vakuutusasioissa saamme apua aina yhdeltä ja samalta kaverilta, joka tuntee toimintamme läpikotaisin, Töykkälä kiittelee.

Jutussa mainitut palvelut

Kysy mitä tahansa yrityksen vakuuttamisesta - ilmaiseksi. Varaa konsultaatio