Suomalaisen vakuutusmeklaritoiminnan pioneeri

Risk Consultin tiimi 2022

Tarjoamme vakuutusneuvontaa yli 30 vuoden kokemuksella ja toimialarajat ylittävällä osaamisella, sillä meklareillamme on vakuutusmeklaritutkinnon ohella monipuolista taustaa mm. talouden, tekniikan ja lainsäädännön saralta. Useimmat heistä ovat myös Risk Consultin osakkaita, joten sinua palvellaan yrittäjähenkisellä otteella ja innolla. Tutustu meklareihimme

Asiakkainamme on kaikenkokoisia toimijoita isännöitsijätoimistoista julkishallintoon ja pk-yrityksistä kansainvälisiin teollisuuskonserneihin. Tällä hetkellä Risk Consultissa työskentelee kymmenen asiantuntijaa, jotka palvelevat asiakkaita ympäri Suomen. Päätoimipisteemme sijaitsee Vaasassa.

Olemme Suomen Vakuutusmeklariliiton jäsenenä mukana kehittämässä suomalaista meklaritoimintaa ja siitä tiedottamista.

Asiakaskokemuksia

Kattavampi vakuutuspaketti ja kustannussäästöjä

Kuurojen palvelusäätiön tuore toimitusjohtaja Anne Puonti koki, ettei säätiön silloinen vakuutusmeklari oikeastaan tuntenut säätiön toimintaa kovin hyvin – ja että se näkyi vakuutuksissa. Oli siis aika kilpailuttaa. Risk Consultin kanssa toimiessa vastaus löytyy kysymykseen kuin kysymykseen. Kuurojen palvelusäätiö on vuonna 1897 kuurojen yhdistysten pohjalle rakentunut organisaatio, joka tuottaa palveluita kuuroille, kuurosokeille ja muille viittomakielen käyttämisestä…