Wasa Teater

Oma vakuutusmeklari on kuntaväen mieleen

Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur (SÖFUK) on neljäntoista Pohjanmaan rannikkokunnan omistama kuntayhtymä, jolla on monipuolisia tehtäviä toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestämisestä teatterin ylläpitoon. Kuntayhtymän palveluksessa on noin 300 vakituista ja 100 määräaikaista työntekijää ja sen vuosittainen liikevaihto on n. 30 miljoonaa euroa.

SÖFUK on käyttänyt Risk Consultin palveluja vuodesta 2005. Kuntayhtymässä arvostetaan etenkin sitä, että heillä on yhteyshenkilönä nimetty vakuutusmeklari, jonka puoleen kääntyä kaikissa vakuutusasioissa. Myös palvelu ruotsin kielellä saa heiltä kiitosta. Kymmenen vuotta jatkunut yhteistyömme on säästänyt kuntayhtymälle sekä aikaa että rahaa, joten SÖFUK suosittelee Risk Consultia lämpimästi myös muille kunnille ja yrityksille.

Lisää samasta aiheesta

Yleiskatsaus
Risk Consult favicon

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotka tunnistavat anonyymisti palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Analytiikka ja markkinointi

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa. Lisäksi mittaamme markkinointiamme Facebookin ja LinkedInin tagien avulla.