Kuva: Markus Spiske

Näin vakuutat etätyöntekijän

Etätyön tekeminen on viime vuosina lisääntynyt kaikessa toimistotyössä. Myös etätyössä voi työntekijöille sattua tapaturmia, kuten kaatumisia, liukastumisia ja muita loukkaantumisia. Tämän sekä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen etätyötä koskevien puutteiden takia vakuutusyhtiöt ovat tuoneet markkinoille erityisiä etätyövakuutuksia. Vakuutusten tarkoitus on täydentää lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vakuutusturvaa siten, että työnantajan tiloissa työtään tekevät ja etätyötä tekevät olisivat samanarvoisessa asemassa mahdollisen tapaturman sattuessa.

Lakisääteinen tapaturmavakuutus etätyössä

Lakisääteinen tapaturmavakuutus on voimassa myös etätyössä. Vahingon korvattavuuteen etätyössä liittyy kuitenkin rajoituksia, joiden hahmottaminen on monesti vaikeaa. Keskeisin rajoitus etätyön osalta on, että lakisääteinen tapaturmavakuutus korvaa vain työnteon yhteydessä sattuneet vahingot.

Esimerkkinä vakuutusturvan rajoituksesta voidaan ottaa vaikkapa etätyöntekijän kompastuminen kotona mattoon. Jotta lakisääteinen tapaturmavakuutus korvaisi vahingon, työntekijän liikkumisen täytyy liittyä työn tekemiseen. Jos hän oli liikkunut tietokoneen äärestä hakeakseen tulosteita, tapaturmavakuutus korvaa vahingon. Jos liikkumisen syynä on ollut kahvitauolla tai WC:ssä käynti, ei ole kyse työstä sattuneesta tapaturmasta eikä tapaturmavakuutus korvaa vahinkoa.

Milloin etätyövakuutus on tarpeen?

Erillinen etätyövakuutus voi olla hyödyllinen silloin, kun merkittävä osa yrityksen henkilökunnasta tekee etätyötä. Vakuuttamisella yritys voi viestiä henkilökunnalleen siitä, että työnantajaa kiinnostaa myös etätyön tekemisolosuhteet ja että etätyö on samanarvoisessa asemassa työpaikalla tehtävän työn kanssa.

Etätyövakuutus on tarpeen vain silloin, jos yrityksellä ei ole muuta vapaaehtoista henkilövakuutusturvaa työntekijöidensä varalle. Turvaa voidaan järjestää myös lakisääteisellä tapaturmavakuutuksella vapaa-ajalle taikka esimerkiksi sairauskuluvakuutuksella.

Mitä etätyövakuutus korvaa?

Etätyövakuutuksia tarjoaa useampi vakuutusyhtiö ja niiden tuotteissa on eroja korvattavuuden osalta. Vakuutukset voivat korvata esimerkiksi tapaturmia:

  • etätyöpaikassa ruokailun ja muiden tavanomaisten taukojen aikana
  • muun kuin etätyöhön liittyvän liikkumisen aikana etätyöpaikan sisätiloissa
  • päivittäisillä työmatkaan rinnastettavilla matkoilla, kun matka tehdään kesken etätyön tai välittömästi sen jälkeen (lasten päivähoidon vuoksi tehdyt matkat, päivittäinen lähikaupassa käynti)
  • työmatkaan liittyvällä vapaa-ajalla, kun vakuutettu yöpyy työmatkasta johtuen muualla kuin kotona.

Näin etätyövakuutus korvaa esimerkiksi työntekijän loukkaantumisen, jos välipalaksi leipää leikatessa veitsi viiltää sormeen hoitoa vaativan haavan. Vastaavasti korvataan myös edellä mainittu kompastuminen mattoon WC-tiloihin siirtymisen aikana.

Etätyövakuutus on vapaaehtoinen henkilövakuutus, joka korvaa mm. työntekijän ansionmenetystä tapaturma-ajalta päiväkorvauksena, sairaanhoitokuluja, pysyvää haittaa sekä kuolemantapauskorvauksen.

Mitä etätyövakuutus ei korvaa?

Vaikka etätyövakuutus on tarkoitettu täydentämään lakisääteistä tapaturmavakuutusta, se ei välttämättä korvaa kaikissa etätyötilanteissa sattuneita vahinkoja. Esimerkiksi käy tilanne, jossa työntekijä loukkaantuu matkallaan kotona tehdystä etätyöstä kahvilaan, jossa hänen oli tarkoitus jatkaa työntekoa.

Tällä hetkellä saatavilla olevat etätyövakuutukset eivät maksa eläkettä pysyvästä työkyvyttömyydestä, vaan eläkkeen saamiseksi on käännyttävä työeläkeyhtiön puoleen. Vakuutukset eivät tunne samanlaisia haittalisiä kuin lakisääteinen tapaturmavakuutus eikä korvauksen määrä ole aina yhtä suuri kuin lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa. Vakuutusehdot asettavat etätyövakuutuksen korvauksille ylärajoja ja omavastuita, jotka poikkeavat lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta.

Vakuutusmeklari auttaa ehtovertailujen tekemisessä ja yrityksellesi sopivan ratkaisun löytämisessä.

Muut vaihtoehdot etätyön vakuuttamiseen

Vaikka etätyövakuutus vaikuttaa mukavalta lisältä vakuutusturvaan, on sen korvauspiiri edellä kuvatulla tavalla suppeaa. Etätyövakuutus ei korvaa kaikkia työntekijöiden vapaa-ajalla sattuneita tapaturmia. Suosittelenkin yrityksiä harkitsemaan laajemman vakuutuksen ottamista etätyövakuutuksen sijaan. Laajempaa vakuutusturvaa voidaan järjestää työntekijöille lakisääteisen tapaturmavakuutuksen vapaa-ajan ryhmävakuutuksella taikka esimerkiksi sairauskuluvakuutuksella. Etätyövakuutus on hinnaltaan halvempi kuin muut vaihtoehdot, mutta korvaa tapaturmia hyvin rajoitetusti.

Mikko Koskensyrjä
Vakuutusmeklari
Oy Risk Consult Ab

Lisää samasta aiheesta